Asiakas kirjoitti tämän tarinan minun ja Devi Sparklesin suorittaman kuulustelun päätteeksi.
Ehkä saimmekin hänestä jotain irti, vaikka aluksi näytti ettei lintusemme laula luraustakaan..
Vaikka taustatarina onkin fantasiaa, tapahtumat ovat aivan tosia!
Eräänä keväisenä päivänä olin lukenut Iltapäivälehdestä jutun Dominasta ja hänen työstään. Tuo juttu herätti minussa suuren kiinnostuksen tutustua tuohon työhön ihan henkilökohtaisesti.
Pitkän ja hankalan salapoliisityön avulla selvitin osoitteen missä kyseinen Domina työskentelee.
Otin lomaa töistä ja pidin tarkkaa huolta siitä ettei kukaan saanut vihiä mihin olin suuntaamassa.
Nukuin matkaa edeltävänä yönä todella huonosti, levoton mieleni mietti todella kovasti mitä tulisin perjantaina näkemään. Aamu tuli ja päivän ensimmäinen ajatukseni oli: "Tänään on se päivä".
Söin aamiaisen, kävin suihkussa ja muutenkin toimin kuten aamuisin toimin.
Puin. Lähdin ulos autolleni, jossa näppäilin navigaattoriin osoitteen, mikä veisi minut teille tuntemattomille. Olin tarkkaan miettinyt mihin aikaan olisin perillä sillä olin saanut selville, että sinne olisi helpointa livahtaa yhden aikaan kenenkään näkemättä.
Ajoa tuohon mystiseen paikkaan olisi noin kolmisen tuntia. Olin varannut tauolle aikaa, sillä halusin olla virkeänä kun saapuisin perille.
Matka kului nopsaan ja kahvit tuli juotua matkan varrella. Käännyin soratielle, siitä tiesin olevani lähellä tuota mystistä kartanoa. Näin pian edessäni rakennuksen, jonka arvelin olevan se mihin yritän salaa tunkeutua sisälle.
Parkkeerasin auton ja toivoin että se pysyisi piilossa. Kävellessäni kartanoa kohti huomasin erään oven olevan auki. Kiitin onneani ja pujahdin siitä salamana sisään. Siihen onneni loppuikin, sillä sisään päästyäni minut otettiin julmasti kiinni. Kiinniottoani helpotti kummasti, kun ajatukseni jähmettyivät nähdessäni julman ja kauniin univormuun pukeutuneen naisen. Olin voimaton hänen edessään.
Tunsin heti, että jos kieltäytyisin tekemästä siten kuin hän määrää, olisi se ollut minun loppuni. Ehkä määräyksiä noudattamalla pääsisin karkaamaan noiden upeiden kynsien otteesta, joiden terävyyttä en ehkä haluaisi kokea.
Minut käskettiin riisumaan vaatteeni, ehkä noin tehden ajateltiin, että karkaamisen haluni laskisivat. Pakko myöntää että näin myös kävi.
Minut käskytettiin yläkerran huoneeseen. Katsoin huonetta etsien vihjettä mitä täällä tapahtuu. Näin kameran. Se oli suunnattu mustaa levyä/lavettia kohti. Se oli hieman vinossa. Huoneessa soi myös musiikki. Käteni sidottiin yhteen, ristiin rinnalleni.
Enempää en ehtinyt huomioimaan, koska sain hupun päähäni. Sitä hieman raotettiin jolloin näin lumoavien silmien katsovan minua. Kuulin kysymykset "Mistä olet tullut? Kuka kertoi tästä paikasta?"
Pysyin hiljaa, vaikka mieleni teki kertoa vaikka mitä.
Saadessani pakkopaidan päälleni tiesin siinä vaiheessa, että karkaushaaveni haihtui kuin sumu pellolta auringon ensi säteiden alta.
Minut asetettiin lavalle ja sidottiin kiinni, sain tietää, että nyt otettiin todistusaineistoa salaisiin arkistoihin. Makasin pakkopaidassa, housuitta ja päässäni huppu. En nähnyt yhtään mitään, tuskin edes kuulin - taustamusiikki piti siitä huolen.
Yhtäkkiä reisiäni puristettiin sekä läimäytettiin. “Nyt loppuivat hellät otteet”, ajattelin. Kohta tunsin kosketuksen kullissani. Huomasin sen pettävän minut jälleen kerran ja nostavan päätään ylös.
Johtuiko tuo reagointi sen halusta olla näyttävä kuvauksissa.
Jäin yksin.
Ajatukseni alkoivat harhailemaan. Mietin kovasti mitä nyt seuraavaksi tapahtuu. Olihan tilanteeni jo nyt erittäin paha. Sidottu, housuitta ja silmät peitettynä.
Olisiko niin ettei tämän pahempaa olisi enää tulossa. Toivoin niin, aika tulisi näyttämään oliko toiveeni ennenaikainen.
Seuraavaksi minut irroitettiin siteistä ja pakkopaidasta, myös huppu poistettiin.
Samalla kerrottiin, että edellä koettu oli pehmeää kohtelua verrattuna mitä olisi tulossa seuraavaksi. Jotenkin äänensävy kertoi minulle että kuulemani oli täyttä totta.
Minut vietiin seuraavaan huoneeseen. Istutettiin pöydän ääreen ja käteni kahlehdittiin pöytään kiinni. Sain kuulla, että mukaan kuulusteluihin oli tulossa lisää väkeä. Yritin vitsailla kysymällä, onko nyt vuorossa hyvän ja pahan tapaista kuulustelua. Siinä samalla huomasin mitä viereisellä tuolilla oli asetettuna. En voinut olla huomaamatta tekokullia mikä siinä tuolilla sojotti pystyssä. Nielaisin.
Kuulin askelten lähestyvän takaa, ne lähenivät kunnes hän oli tullut vierelleni. Katsoin häntä. Tajusin, että katsoin lehdessä haastateltua Dominaa.
Lehden kuvaaja oli mielestäni epäonnistunut kuvia ottaessaan sillä niissä ei näkynyt sitä upeutta mitä minä nyt näin. Katse minkä näin ei ollut lämmin, sillä enhän minä ollut toivottu vieras vaan lähinnä häirikkö. Jälleen kysyttiin miten sinne olin päässyt, vaikenin.
Tunsin terävien kynsien iskut ihollani. Mustaan nahkalakkiin puketunut Domina tuli istumaan pöydälle eteeni ja painoi korkkareiden koron reittäni vasten. Sain kuulla myös kuinka minun olisi aika laulaa. Mietin kuumeisesti jotain laulua, mutta kaikki sanat olivat hävinneet mielestäni ties minne.
Nyt näin kuinka minut kiinni ottanut laittoi sähköjohdon seinään kiinni.
Toisessa kädessä oli kapula, mikä päällä ollessa surisi pahaenteisesti. Hän kosketti minun käsivarttani, tunsin samassa sähköiskun ihollani.
Laitteen suristessa, hän antoi sähköiskuja ympäri kehoani läheten nivusiani. Hitsi, mietin, nyt on tosi kyseessä. Laitteen surina kaikui korvissani ja näin kuinka käsi läheni kohti kulliani. Samassa kun siihen tartuttiin kiinni loppui surina täten jäi isku saamatta. Huokaisin syvään.
Koska en tunnustuksia sähkön myötä antanut alettiin seuraavaksi tutkia olenko piilottanut sisälleni jotain. Kohta oli sormet suussani, ne jäivät ilman löytöjä.
Nyt minut asetettiin makaamaan pöydälle ja pian suussani pyörineet sormet löysivät tiensä anukseeni. Sormien tukiessa anustani sain suuhuni sen aikaisemman näkemäni tekokullin.
Koin mitä on olla se joka ottaa kullia suuhunsa vaikka kyseessä oli tekosellainen. Hetken päästä huomasin olevani käsiteltävänä niin suuhun kuin peppuun. Tässä vaiheessa oli tunnustaminen lähellä mutta suuni oli tukittu mustalla tekokalulla jolloin puheet jäivät minulta todella vähiin.
Suuni vapautui käytöstä vain huomatakseni että siellä soutanut tunkeutui kohta peppuuni. Laulanut en, johtuiko se siitä että eräs salainen haaveni sai juuri täyttymyksen.
Kaikki loppuu aikanaan ja nyt minut vietiin taas toiseen tilaan, silmät sidottuna. Istutettiin tuoliin, kädet kiinnitettiin kiinni selkäni taakse. Tässä vaiheessa toinen kuulustelijani, hän joka oli tullut myöhemmin paikalle, sanoi lähtevänsä pois ja sanoi, että nyt olisi aika kertoa kaikki salaisuudet jättämättä pois sitä kaunistakaan.
Vaikenin yhä.
Näin ympärilleni, siellä oli vaikka mitä ruumilliseen kidutukseen liittyvää.
Näin kiinniottajani kädessä ruoskan ja kohta sain tuntea sen ihollani ja pian reiteni punoittivat.
Ruoska vaihtui piikkipyörään, mikä vaelsi kohta pitkin ihoani. Välillä lähestyen arkoja paikkoja kunnes tunsin vempaimen piikit koskettavan terskaani - pelottavaa.
Piikkipyörä vaihtui piikkeihin mitkä asettuivat sormien jatkoksi. Ne etsivät herkkiä alueita ja niiden kosketus kovetti jälleen kulliani paljastaen taas minut kuulustelijalleni.
Pysyin kovana enkä paljastanut mitään.
Tähän päättyi kuulustelu ja sain vihdoin käteni vapaaksi.
Kuten aina, sessio toteutettiin kaikkien osapuolien suostumuksella ja yhdessä sovittujen rajojen mukaisesti. Kiitos rohkealle asiakkaalle hauskasta sessiosta ja upeasta tarinasta!
Comments